6.–7. toukokuuta 2025 järjestetyllä foorumin ensimmäisellä opintomatkalla oli mukana lapsia ja aikuisia 11 EU-maasta.
Perustietoa
Ryhmä lapsia ja aikuisia matkusti Irlantiin tutustumaan siihen,
- miten Irlannissa on otettu lapset mukaan päätöksentekoon paikallisella ja koko maan tasolla
- miten lasten osallistuminen toimii ja miten sitä voitaisiin parantaa heidän omassa maassaan.
Mitä opimme
Jotta voidaan varmistaa, että lasten näkemyksiä kuunnellaan ja arvostetaan, eri maiden viranomaisten pitäisi
- varmistaa, että käytettävissä on vakaa rahanlähde, koulutusta, henkilöstöä ja lapsiystävällisiä materiaaleja
- ottaa lapset mukaan päätöksentekoon, joka vaikuttaa heidän arkeensa
- seurata, johtavatko lasten ideat todellisiin muutoksiin ja parannuksiin
- kertoa sekä aikuisille että lapsille lapsen oikeuksista ja kannustaa heitä tekemään yhteistyötä
- edistää lasten ja aikuisten välistä yhteistyötä, jotta voitaisiin saavuttaa parempia tuloksia
- jakaa hyviä käytäntöjä ja oppia toisiltaan.
Jotta voidaan varmistaa, että lapsilla on paikkoja, joissa he tuntevat olonsa itsevarmaksi ja joissa heillä on mahdollisuus jakaa näkemyksiään, viranomaisten pitäisi
- osallistaa ja pyrkiä tavoittamaan useampia eri-ikäisiä ja -kielisiä ja erilaisista taustoista tulevia lapsia
- tukea nuorten ja aikuisten välistä vuoropuhelua
- pitää lapset ajan tasalla toimien edistymisestä ja ottaa käyttöön selkeät ohjeet siitä, miten ja milloin tätä tiedotusta hoidetaan
- järjestää enemmän tapaamisia eri maista tuleville lapsille ja aikuisille
- varmistaa, että eri ryhmät ja instituutiot, kuten viranomaiset, kansalaisjärjestöt ja koulut, tekevät yhteistyötä
- välittää tietoa siitä, miten suuri merkitys kaikille on sillä, että lapset ja nuoret saavat johtaa ja jakaa näkemyksiään.
Keitä opintomatkaan osallistui?
- EU:n lasten osallistumisfoorumissa mukana olevia lapsia (+ heidän huoltajansa)
- EU:n lasten oikeuksien verkoston edustajia eri maista
- Edustettuina olivat seuraavat maat: Alankomaat, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Malta, Portugali, Slovakia ja Suomi
- Unicefia edustavia lapsia ja irlantilaisen Bremoren koulun oppilaita (+ heidän huoltajansa)


A happy study visit family!A happy study visit family! 

Structure of Irish child and youth participationStructure of Irish child and youth participation 

Different ways of engaging with Irish children and young peopleDifferent ways of engaging with Irish children and young people 

A creative workshop at The ArkA creative workshop at The Ark 

Discussions, brainstorming and suggestions!Discussions, brainstorming and suggestions! 

Kid's ideas to improve access to informationKid's ideas to improve access to information 

Welcoming cupcakes at Bremore ETSS schoolWelcoming cupcakes at Bremore ETSS school
Opintomatkan ohjelma
1. päivä (6. toukokuuta 2025)
- Vierailu lapsi- ja vammaisasiain- ja tasa-arvoministeriöön (Dublin), jossa esiteltiin, miten lasten osallistuminen päätöksentekoon on järjestetty Irlannissa
- Luovaa toimintaa lapsille, The Ark ‑kulttuurikeskus (Dublin)
- Tutustuminen Dublinin kaupunkiin, illallinen
2. päivä (7. toukokuuta 2025)
- Työpajat lasten oikeuksista (aikuiset ja lapset yhdessä)
- Osallistujat keskustelivat siitä, mitä olivat matkalla oppineet, ja kertoivat, mitä aikovat tehdä omassa maassaan
- Vierailu Bremoren Educate Together -yläkouluun Balbrigganissa. jossa nähtiin käytännössä, miten oppilaat saavat äänensä kuuluviin
Jatkotoimet
Heinäkuussa 2025 järjestettiin seurantakokous, jossa keskusteltiin siitä, mitä matkalla oli opittu ja mitä osallistujat aikovat tehdä seuraavaksi.
Lasten osallistumisfoorumin jäsenet toimittivat raportin matkastaan foorumin neuvoa-antavalle ryhmälle lokakuussa 2025, ja EU:n lasten oikeuksien verkoston jäsenet esittivät oman raporttinsa marraskuussa 2025 pitämässään kokouksessa. Toimintasuunnitelmien toteutusta seurataan verkoston vuoden 2026 kokouksessa, ja niistä esitellään myös foorumin verkkosivustolla.
Opintomatkan jatkotoimena järjestetään myös keskusteluja, joissa tarkastellaan, miten matkan antia ja Irlannin esimerkin mukaisia menetelmiä voidaan hyödyntää muissa EU-maissa, jotta lasten osallistumista voidaan lisätä ja parantaa.
